Ikääntynyt arkkitehti saa vuosien jälkeen toimeksiannon ja tarttuu taas kynään, jolla hän on piirtänyt itsensä arkkitehtuurin historiaan. Hän alkaa muistaa elämäänsä ja uraansa, joka kukoisti Suomen taiteen kultakauden kunnian vuosina. Aikana, jolloin naisen yleensä odotettiin olevan joko äiti tai avustaja.
Olivia Mathilda Lönn (1872–1966), tuttavallisemmin Wivi, oli ensimmäinen merkittävä suomalainen naisarkkitehti, jonka kädenjälki on nähtävissä monina merkittävinä rakennuksina eripuolilla Suomea.
Pirkko Soininen on kulkenut Wivin jalanjäljissä ja piirtää tässä romaanissa kuvan äärimmäisen lahjakkaasta, määrätietoisesta ja menestyneestä naisesta, joka ammattinsa ulkopuolella oli herkkä ja yksityisyydestään nauttiva ihminen.