Kipulintu

Hauraankaunis romaani unohdetusta runoilijasta.

Elämäkertaromaaneistaan tunnetun Pirkko Soinisen Kipulintu on avartava teos kulttimaineeseen nousseesta runoilijasta. Se avaa Maila Pylkkösen elämää, runoilijan työtä, luomisen paloa ja rakkauden nimissä tehtyjä valintoja.

Nikkilän mielisairaala vuonna 1979. Runoilija Maila Pylkkönen on kadottanut muistonsa ja niiden mukana kyvyn kirjoittaa. Edessä on kipeä matka omaan sisimpään ja siihen hetkeen, kun sanat katosivat. Päiviin tuo lohtua L. Onerva, jonka runoilija kuvittelee rinnalleen.Kun muistot palaavat, sanatkin palaavat, mutta tuovatko ne vapauden?Maila Pylkkönen (1931–1986) nosti runoudessaan esiin marginaalisia ihmisryhmiä ja aiheita. Hänen runonsa liikkuivat usein sadun ja unen rajamailla.

Ilmestyy maaliskuussa 2023.




Valosta rakentuvat huoneet

Pirkko Soinisen romaani Valosta rakentuvat huoneet (Bazar, ilmestyy 26.1.2021) kertoo arkkitehti Wivi Lönnin kamppailusta aikansa sukupuoliroolien ja läheistensä aiheuttamien paineiden ristiaallokossa.

Ikääntynyt arkkitehti saa vuosien jälkeen toimeksiannon ja tarttuu taas kynään, jolla hän on piirtänyt itsensä arkkitehtuurin historiaan. Hän alkaa muistaa elämäänsä ja uraansa, joka kukoisti Suomen taiteen kultakauden kunnian vuosina. Aikana, jolloin naisen yleensä odotettiin olevan joko äiti tai avustaja.

Olivia Mathilda Lönn (1872­–1966), tuttavallisemmin Wivi, oli ensimmäinen merkittävä suomalainen naisarkkitehti, jonka kädenjälki on nähtävissä monina merkittävinä rakennuksina eripuolilla Suomea.

Pirkko Soininen on kulkenut Wivin jalanjäljissä ja piirtää tässä romaanissa kuvan äärimmäisen lahjakkaasta, määrätietoisesta ja menestyneestä naisesta, joka ammattinsa ulkopuolella oli herkkä ja yksityisyydestään nauttiva ihminen.

Pirkko Soininen näyttää romaanissaan Valosta rakentuvat huoneet, kuinka Wivi eteni miesten alalla naisten ja keskeisten miesten tukemana vastustuksesta huolimatta. Oivallisimmin kirja kuvaa Lönnin luovuutta ja arkkitehtonista ajattelua: ”Vasta valo ja varjot herättävät tilan esiin.”

Terhi Anttila, Savon Sanomat, 5.2.2021

“Kirjailija Pirkko Soinisella taisi olla taikasauva, jolla hän herätti Wivin ja hänen aikalaisensa elämään.”

Kirsi Turunen, Kotivinkki 4/21

Luonnon ja asuinpaikkojen maisemien kuvailu, samoin kuin lukuisat matkakuvaukset nousevat merkityksellisiksi, kun lukijaa perehdytetään Wivin suunnittelutyön perusteisiin, ymmärtämään arkkitehdin ajattelua, sen inspiraation ja luovuuden lähteitä. Romaanin vahvuus on juuri tässä; lukija pääsee eläytymään päähenkilön elämänvaiheisiin, sen valoihin ja varjoihin.

Päivi Luosma, Päivän Lehti, 31.1.2021

Romaanin nimi Valosta rakentuvat huoneet kuvastaa Wivi Lönnin tulkintaa arkkitehtuurista. Se kuvastaa myös Soinisen kerronnan tyyliä: kirjailijan lauseiden päällä lepää pehmeä valo. Se ei sokaise eikä häikäise vaan jättää pehmeän olon.

Anne Puumala, Ilkka-Pohjalainen, 20.1.2021

Probleemianalyysille perustuvat ratkaisut olivat Lönnin tavoitteena tilaajien etuja painottavassa ja luovan työn hurmaa tarjoavassa työssä. Samantyyppistä, omaperäistä teokseen sulautumista on Soinisen tavassa sukeltaa henkilöidensä maailmaan. Dramaattisista käännekohdista ja hiljaisista suvantopaikoista kirjailija on valmistanut taideteoksen, joka väreilee ja kimmeltää elämän ihmeellisyyttä.

Esko Karppanen, Kaleva, 21.1.2021

Pirkko Soinisen Valosta rakentuvat huoneet ansaitsee lämpimät suositukset. Kirja kaikille, jotka rakastavat dokumentaarista kaunokirjallisuutta. Kirjan tarinan kautta saa myös aikamoisen tietopaketin suomalaisesta arkkitehtuurista ja liike-elämästä 1900-luvun ensimmäisiltä vuosikymmeniltä.

Elämä on ihanaa, 24.1.2021

Valosta rakentuvat huoneet on nopealukuinen mutta perusteellinen, kaunis romaani. Päällimmäiseksi siitä jää mieleen Wivin uran ohella lämpö, joka väreilee Hannan tähtitornista lukijan sohvannurkkaan ja kauemmaskin.

Lumiomena, 19.1.2021

Valosta rakentuvat huoneet on rohkaiseva kirja elämästä, työstä, ystävyydestä ja rakkaudesta. Läheinen ystävä ja elämänkumppani Hanna Parviainen sulostuttaa ja rikastuttaa Wivin elämää niin monella lailla. Soinisen romaani on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Se sopii hienosti kirjalahjaksi vaikkapa ystävälle. Kaunis ja viisas kirja!

Kirjakko ruispellossa, 17.1.2021

Tällaiset romaanit pitäisi kieltää! Tai ainakin minulta pitäisi kieltää niiden lukeminen! Nämä olivat spontaanit ajatukseni lukiessani Pirkko Soinisen arkkitehti Wivi Lönnistä kertovaa romaania Valosta rakentuvat huoneet. Teos herätti nimittäin aivan valtavan halun lukea lisää, etsiä tietoa ja lähteä matkoille.

Kirsin kirjanurkka, 15.1.2021

Kirjassa Soininen on hienosti kuvannut niitä samoja ongelmia, jotka ovat tuttuja vielä sata vuotta myöhemminkin suomalaisten naisten elämässä. […] Sinulle, joka viihdyt hyvin henkilöhistorian pauloissa, Pirkko Soinisen kirja Wivi Lönnistä on ehdottomasti suosittelun arvoinen.

Luetut kirjat, 29.12.2020

Wivi Lönnin ura ja elämä piirtyy romaanissa vuosikymmenestä toiseen. Soininen eläytyy hienosti Lönnin suunnittelufilosofiaan ja ajankuva on aitoa ja elävää.

Kirja vieköön, 15.1.2021

Pidän faktaan perustuvista fiktiivisistä tarinoista yleensäkin. Niin tästäkin. Wivi ihmisenä, Wivin tunnetilat, haaveet, unelmat, huolen ja ahdistuksen aiheet ja myös Hannan kanssa kokemat onnellisuuden hetket yhdistyvät luontevasti Wivin elämän faktoihin. Pirkko Soinisen teksti on kiehtovaa ja runollisen kaunista. Kaikesta huomaa, että kirjailija on tarkoin paneutunut Wivin taustoihin.

Kirjojen kuisketta, 3.1.2021




Ellen

“Tavoittelen totuutta, se on ainut totuuteni.”

Firenze on Ellen Thesleffille enemmän kuin kaupunki. Se on ystävä ja rakastettu – 45 vuoden ajan.

Ellen on romaani, joka koostuu fiktiivisistä päiväkirjamerkinnöistä. Ne ovat kuin siveltimenvetoja, jotka piirtävät särmikkään muotokuvan rohkeasta ja itsenäisestä naisesta.

Firenzessä Ellen palvoo vanhoja mestareita ja maalaa aamusta iltaan. Perheenjäsenet ja taiteilijaystävät vierailevat kaupungissa tiheään ja päiviä värittää kiihkeä suhde englantilaiseen teatteritaiteilija Gordon Craigiin. Silti mikään ei voi horjuttaa tärkeintä – intohimoa maalaamiseen.

“Pirkko Soininen on löytänyt eri painotuksiakin taiten kirjoitetuissa päiväkirjamerkinnöissään: taistelun ennakkoluuloja vastaan, vanhenemisen, tekemisen tuskan, läheisten katoamisen ympäriltä.”

Petri Lahti, Ilta-Sanomat

“Ajankuva viihdyttää, notkea kerronta ja rouhea kieli samoin.”

Anna Pihlajaniemi, Kodin kuvalehti 5/18

”Vuosikymmenten mittaan tarinan kaari jännittyy kiihkeästä lumoutumisesta kypsään luopumiseen. […] Pirkko Soinisen aistivoimainen, mutta harkitun niukka, ilmaisu tuntuu tekevän oikeutta Thesleffin taiteelle, ja myös elämälle. Tässä ei esitetä kärkeviä tulkintoja, tarina ei korosta itseään. Päähenkilöstä piirtyy kuva, samoin aikakaudesta, jolloin naisen olisi suotu mieluummin omistautuvan perheelleen ja kodilleen kuin taiteelle.”

Suvi Ratinen, Hämeen Sanomat, 31.5.2018

” Soinisen romaani kuvaa hyvin sitä, miten Thesleffin taiteessa oleellista on tunne. […] Viehätyn romaanin rohkeasta rajaamisesta vain yhteen paikkaan ja näkökulmaan – siten kirkastuu kohteesta jotain oleellista.”

Tuijata-blogi, 12.2.2018

”En pidä liiasta luonto- ja kaunomaalailusta, mutta nautin, jos tarina on kerrottu rouhean kauniisti. Soinisen Ellenissä on myös kultainen tasapaino: Ei mitään liikaa, ei mitään liian vähän.”

Leena Lumi, Leena Lumi -blogissa, 12.2.2018

”Työntäyteisten Firenzen-vuosien tuntojen ja taidekäsityksen muotoutumisen kuvaajana Ellenillä on sijansa Thesleff-tekstien joukossa.”

Seija Forsström, Länsi-Savo, 11.2.2018

”Tuntuu kuin kirjan kieli noudattaisi Thesleffin taiteen värikausia. Harmaamusta vaihe etenee arkisesti, värikäs jakso runollisesti.”

Terhi Anttila, Savon Sanomat, 3.2.2018

”Soinisen kynä kirjoittaa kauniita impressioita Firenzestä, sen valosta ja väreistä samalla kun se kirjaa esiin tiedostavan naistaiteilijan ajatuksia niin taiteesta ja elämästä kuin omasta ajastaankin.”

Kaisa Kurikka, Turun Sanomat, 13.2.2018

”Ellen on hyvä avaus proosaan, minämuotoinen kerronta tuntuu tyylillisesti varmalta.”

Mervi Kantokorpi, Helsingin Sanomat, 13.2.2018

“Siinä missä suuret maailman mullistukset – kuten Euroopassa kytevä maailmansota – kuitataan usein muutamilla sivulauseilla, Ellen on nimenomaan sisään katsova ja yksityisyyden tunnun tavoittava teos. Perheenjäsenten ja ystäväpiirin elämä – parisuhteet, työ, vanheneminen ja kuolema – ovat arkisen draaman suuria käännekohtia.”

Sanni Purhonen, Nuori Voima, 17.5.2018

”Lienenkö ollut viime aikoina liiaksi keskittynyt melankolisiin, ahdistusta herättäviin ja toivottomuuden läpäisemiiin teksteihin, sillä niin kovin virkistävää, voimaannuttavaakin Soinisen romaania oli lukea. […] Soinisen romaani on taiten rakennettu ja taustatyö huolella tehty. […] Vielä laskettuani romaanin käsistäni kuulin kaikuna sen viimeiset lauseet, niin kovin herkät ja kauniit ja samalla varmat ja vahvat. Siveltimenvedot.”

Maija Vesanen, Parnasso, 3/18




Punainen vaate

Taiturimainen väärennös ja ystävyys, joka joutuu koetukselle

Maalauksessa olevan naisen katse pysäyttää Salomen. Sen itsetietoinen uhmakkuus selvittää hetkeksi samppanjahiprakan, jonka Salome on hankkinut varakkaan taiteen keräilijän juhlissa Berliinissä. Kun esillä ollut taulu, Elin Danielson-Gambogin omakuva vuodelta 1903, osoittautuukin väärennökseksi, alkaa veri Salomen suonissa virrata taas nopeammin. Hänen on saatava tietää, kuka on väärennöksen takana.

1800-luvun lopulla taiteilija Elin Danielson on kirjeenvaihdossa entisen oppilaansa Dora Wahlroosin kanssa. Kun Elin menee naimisiin ja muuttaa miehensä kotimaahan Italiaan, rakas ystävä Dora tulee pian kyläilemään taitelijaparin luokse. Elinistä tuntuu kuin ”Doddo” toisi joulun tullessaan. Mutta millainen juhla vierailusta tuleekaan.

Eppu Nuotion ja Pirkko Soinisen taidemysteereissä jääräpäinen dokumenttiohjaaja Salome Virta tutkii taidemaailmaan liittyviä rikoksia enemmän tai vähemmän luvatta ja saattaa toisinaan kiperiin tilanteisiin myös läheisensä.

” Nautin tästä taidedekkarista monestakin syystä. Kuvatut naiset ovat kaikki vahvoja ja itsenäisiä, moderneja sanan varsinaisessa merkityksessä…Kirjailijapari Nuotio ja Soininen on onnistunut luottamuksen temaattisessa kuvauksessa mainiosti.”

Pieni suuri piiri, 12.1.2020

”…Eniten nautin Elinin ja Doran terävästä kirjeenvaihdosta. Kummankin naisen näkemykset oli hienosti ja todentuntuisesti kuviteltu: kaikki olisi voinut tapahtua juuri esitetyllä tavalla!”

Kirja vieköön! 16.9.2019

”Minulle syntyy kirjassa hinku päästä lukemaan heti seuraava kirje, sillä naisten suhteen kehitys ja sävyt ilmaistaan kirjeissä vivahteikkaasti. Luottamukselliseen ja vilpittömään ystävyyteen sekoittuu kateutta, alemmuutta ja ylemmyyttä, kilpailua, haavoittavaa pettymystä, synkkää mustasukkaisuutta, epätoivoa ja torjuntaa. Harvoin saan tällaista ystävä-kollega-aaltoilua lukea.”

Tuijata, 24.8.2019

”Työpari Eppu Nuotio ja Pirkko Soininen osaa laatia viihdyttäviä taide­trippejä. Konsepti on yksin­kertainen: dokumentti­ohjaaja Salome Virta törmää taideteokseen, johon liittyy salaisuus. Hän selvittää sen kaoottisesti ja epäammattimaisesti mutta hurmaavasti…Nuotio ja Soininen punovat nykyisyyden ja menneen viehättäväksi arvoitukseksi.”

Helena Ruuska, Helsingin Sanomat, 8.12.2019




Sakset tyynyn alla

Jännitystä ja sydämentykytyksiä Salome Virran seurassa

Salome Virta kuulee yhdenillan ihastukseltaan Antwerpenin oudoista murhista, joissa uhrin rintaan on isketty saksilla kuva Frederick Elwellin vuonna 1942 maalaamasta teoksesta Girl with a cigarette. Tapaus vetää Berliiniin kotiutunutta Salomea puoleensa magneetin tavoin. Kuka on Elwellin mallina istunut kaunis nainen? Mikä salaisuus verhoaa hänen katsettaan? Miksi murhaaja on käyttänyt juuri tätä kuvaa?

Vuonna 1942 Antwerpen on saksalaisten miehittämä. Kaunis ompelijatar Margot käy salaista kirjeenvaihtoa vihollista maan alle paenneen sulhasensa kanssa. Toimeentulo on niukkaa. Asiakkaita ei ole varaa valita. Nuori yksinäinen nainen on helppo saalis natsiupseereille. Tai niin voisi luulla.

Eppu Nuotion ja Pirkko Soinisen taidedekkarisarjan ensimmäisessä osassa Nainen parvekkeella hurmaavan karismaattinen dokumenttiohjaaja Salome Virta ratkoi mysteeriä Albert Edelfeltin Pariisinvuosilta 1800-luvun lopulta. Sakset tyynyn alla jatkaa Salomen tarinaa, ja murhien jäljet johtavat tällä kertaa 1940-luvun Belgiaan, keskelle kiihkeää maailmansotaa. Salome joutuu vaarallisille teille, eikä tilannetta helpota yhtään se, että hänen oma elämänsäkin on taas salomemaiseen tapaan hengästyttävän sekaisin.

”Lomalukemisena tämä oli kyllä hyvin oiva. Lisäksi nostan ehdottomasti hattua Salomen hyvin
epätyypilliselle hahmolle. Nykymaailmassa hän on erittäin tervetullut tuulahdus rikkomaan odotuksia ja
normeja. Tykkäsin myös siitä, että muijat pyörittivät tätä kirjaa. Kun miehet hallitsevat kirjamaailmaa(kin) ja
miesten kirjoja luetaan tutkitusti enemmän kuin naisten kirjoittamaa kirjallisuutta, niin ei vaan voi olla
olemassa liikaa tarinoita, joissa naiset dominoi. Tätä lisää!”

Kukkis, uusioperheenkuviot.blogspot.com, 22.3.2018

”Salomen seikkailut veivät mukanaan, niin hänen ihmissuhdesolmunsa kuin ennen kaikkea Eurooppaa
laajalti luotaava seikkailutarina. Nautin siitä, miten koukuttavasti Nuotio ja Soininen tarinaansa kuljettavat,
millaisen juonikudelman he ovat kutoneet, ja miten hyvin he kuvaavat miljöötä elettiinpä sitten kirjeiden
kautta välittyvää toista maailmansotaa tai istuttiinpa Nainen parvekkeella -romaanista tutun Arvon
lomakodin parvekkeella Maggiore-järvellä.”

Katja Jalkanen, Luminenomena.blogspot.com, 14.3.2018

”En tiennyt olevani kiinnostunut taidehistoriasta, ennen kuin tartuin Eppu Nuotion ja Pirkko
Soinisen rikosromaaneihin. Ne synnyttävät pakottavan tarpeen selvittää lisää kirjoissa esiintyvistä
taideteoksista ja tarinoista niiden takana. […] Nainen parvekkeella ja Sakset tyynyn alla ovat molemmat
tyyliltään viihdyttävää luettavaa ja tarjoilevat kiehtovalla tavalla yksityiskohtia historiasta. Jos siis haluat
kiireisen arjen keskellä viedä ajatuksesi hetkeksi jonnekin aivan muualle, ovat Salome ja taidemysteerit
oikea valinta.”

Tarja Virolainen, Outdooroption.fi, 18.3.2018

”Eppu Nuotion ja Pirkko Soinisen dekkarisarjan idea houkuttaa. Otetaan yksi olemassa oleva taideteos ja
rakennetaan sen taakse tapahtumasarja, joka johtaa rikoksiin nykyhetkessä. […] Kahden maailman
solmiminen yhteen sujuu mallikkaasti: tarinat ovat kiinnostavia ja historiantuntemus näkyy. Menneisyyden
pitkää kättä ei turhaan alleviivata.”

Arla Kanerva, Helsingin Sanomat, 10.6.2018




Nainen parvekkeella

Taulu, joka merkitsee enemmän kuin elämä. Mysteeri, jonka ylle menneisyys on jo heittänyt verhonsa.

Berliinissä asuva dokumenttiohjaaja Salome Virta ottaa yhteyttä suomalaiseen taidekeräilijään, jonka arvelee omistavan Albert Edelfeltin taulun Nainen parvekkeella. Nuoren dokumentaristin ja iäkkään taiteenrakastajan välille kehkeytyy vilkas kirjeenvaihto, sillä molemmilla on hyvin henkilökohtainen side tauluun. Dokumenttiprojektia edistääkseen Salome Virta matkustaa Pariisiin mutta saakin huomata, että ranskalaiseen Edelfelt-tutkijaan ja taulun taustoihin liittyy lukemattomia arvoituksia. Pian alkaa tapahtua outoja, vaarallisia asioita.

Pariisi keväällä 1884. Kaupungissa asuva kuuluisa suomalaismaalari Albert Edelfelt työstää maalausta, mutta hänen ajatuksensa ovat muualla, sillä äiti ja muu perhe painostavat häntä luopumaan elämänkumppanistaan ja mallistaan Virginiestä.

Nainen parvekkeella on henkeäsalpaava taidemysteeri, joka yhdistelee kohtalon oikkuja ja ikävöi saavuttamatonta. Se pyrkii pääsemään menneisyyden salaverhon taakse, Pariisiin, kaupunkiin jonka valo paljastaa ja kätkee. Kuuluisa taulu saa pauloihinsa monet ihmiset, ja osalle heistä taulu saattaa olla elämää tärkeämpi.

“Kokonaisuus on viihdyttävä: näppärästi juonilankoja punova, ei hiuksia nostattava dekkari, vaan jännitysaineksinen ihmissuhderomaani taidemaustein. Kahden aikatason kuljetus kirjeenvaihdon lisäksi sujuu mainiosti, ja tapahtumien katsominen eri kanteilta virkistää.”
tuijata.wordpress.com, 24.3.2016

“Vaikka en kaikin osin vakuuttunutkaan Nuotion ja Soinisen teoksesta, en voinut kuin lukea ahmien. Taidemaailma, arvoitus, ahneus, rakkaus ja juuret, sekä kysymykset luottamuksesta pitävät jännitteitä yllä tavalla, joka on tuttu ja silti aina yhtä kiehtova.”
luminenomena.blogspot.com, 24.3.2016

“Paatuneelle dekkarilukijalle Nainen parvekkeella saattaa tuntua kesyltä kamalta. Minä en itseäni kuitenkaan moisena pidä ja nautinkin kirjasta tavattomasti. Nainen parvekkeella on nimittäin todella paljon muutakin kuin vain rikosromaani: se on myös kirja rakkaudesta taiteeseen sekä tavattoman hienosti kirjoitettu kirja.”
Suomilukee.fi, Lukutoukka Krista 15.3.2016

“Pidin kirjan yllätyksellisyydestä, en ikinä olisi osannut arvata mitä taustalla piilee. Nuotio ja Soininen johdattavat lukijaa harhaan taitavasti. Psykologista jännitystä joka ei pakota pureskelemaan kynsiä mutta joka pitää otteessaan ja pakottaa kääntämään sivun toisensa jälkeen.”
hemulinkirjahylly.blogspot.fi, 15.3.2016

“Tämä kirja imaisi mukanaan välittömästi ja sen voi hutaista yhdellä istumalla. Itseasiassa tämän todennäköisesti hutaisee yhdellä lukemalla koska tätä ei vaan voi laskea käsistään.”
www.uusioperheenkuviot.blogspot.fi, 22.6.2016

“Dekkarina teos kuuluu kuitenkin lajityypin pehmeään päähän, kun jännitystä tärkeämmässä roolissa pysyvät ihmissuhteet ja taiteen lumo.”
Ruumiin Kulttuuri, 2/2016

“Romaanin juoni on mutkikas ja täynnä jännittäviä koukkuja. Kolme aikatasoa, Edelfeltin 1800-luvun lopun Pariisi, A.S. Joenmaan nuoruuden aika samassa kaupungissa 1980-luvulla ja Salomen ja Tuomaksen nykyisyys kietoutuvat toisiinsa kiehtovalla tavalla.”
www.esperanzan.blogspot.fi 23.4.2016

“Harvoin voin luonnehtia koukuttavaksi ja jännittäväksi rikostarinaa, jossa puolen kirjan mitalta ei edes tapahdu rikosta. Eppu Nuotion ja Pirkko Soinisen dekkaria Nainen parvekkeella voi.”
Hämeen Sanomat, 14.9.2016

“Nainen parvekkeella tarjosi oivallisen viihdykkeen miellyttävällä sivistävällä sivumausteella – yksinkertaisesti kiva kirja!”
www.kirsinbookclub.com, 3.4.2016

“Nainen parvekkeella on täydellistä lukemista niille, jotka rakastavat Edelfeltiä, Pariisia ja historiasta ammentavaa kesyä rikoskirjallisuutta. Teos sopii hyvin myös niille, joille perusdekkareiden väkivaltamässäily on liikaa.”
Helsingin Sanomat, 22.6.2016