Avataan siiven alta

Avataan siiven alta on hämmentävästi lumoava teos, joka kysyy, mitä ja miksi muistamme. Luopumisen hetkellä rakkaus näyttäytyy täytetyn linnun silmissä, unohdetuissa kirjeissä ja ajan säikeiden väliin pingottuneissa kuvissa.

“Ensimmäinen eläintieto: lämpö virtaa hänestä minuun ja minusta häneen. Nukkuvat usein lähekkäin ja saattavat nuolla toistensa päätä ja korvia, kääntävät yhteisestä sanattomasta sopimuksesta selkänsä maailmalle. Joinakin hetkinä esiintyy unia, yleensä se tapahtuu silmät suljettuina. Ja jossain tuolla on maailma, kohtipyörtyvät lupiinit. Tiedän: minä olen siveetön ja sinä olet siivetön. Täysikasvuiset linnut eivät näe unia, ne tietävät, että onnen on löydyttävä ääriviivojemme sisältä.”

Ilmestyi 2016.

Arvioita

“Teos ei ole kuitenkaan pelkkää surutyötä, vaan myös tarinaa rakkaudesta ja toivosta. Luonto peilaa tunteita ja tunnelmia, kuten usein suomalaisessa runoudessa. Kokoelman nimi lupaa, että siivekkäät olisivat keskeinen osa runokuvastoa, ja siksikin teos ilahdutti – olen nimittäin pienestä pitäen bongaillut lintuja. Lintujen kautta runoissa kerrotaan hellyydestä ja rakkaudesta: Kylkiluidesi alla sata varpusta laulamassa; ja elämän hiipumisesta: luusi ovat kuin lintujen luut (s. 11.) Surutyötä reunustavat muistot. Ne on kuvattu kauniisti ja hauraina, kuin nopeina siiveniskuina.”
Elina, Luettua elämää -blogi, 14.1.2018

“Avataan siiven alta on eittämättä kirja myös surusta ja hyvästeistä, siitä jäljestä, jonka lentoon lähtenyt jättää, mitä hän viimeksi kirjoittaa taivaalle, minkä viestin antaa […] Soinisen omaäänisyys on erottuvaa ja myös sivaltaa niin halutessaan. Hyvällä tavalla, sillä tämähän on selvää lääkettä suruun.”
Leena, Leena Lumi -blogissa, 17.7.2017

“Runoja, joiden maailma tuo mieleen Helen McDonaldin romaanin H niin kuin haukka. Kaunis ja erityislaatuinen kokoelma, jota olisin halunnut lukea vielä lainausajan päätyttyäkin. Hitaasti luettava.”
Katja, Katveita-blogi, 5.5.2017

“Teknisesti taidokas, moniaineksisia muotoratkaisuja sujuvasti hyödyntävä runo tuntuu pääosin raikkaalta ja omaääniseltä. Luopumisen, menetyksen ja muistojen melankolisissa syövereissä operoiva teos on koherentti, kaunis ja koskettava, joskin samalla omaan makuuni aavistuksen liian turvallinen kokonaisuus.”
Miika Laihinen, Turun Sanomat, 10.5.2017