Signe

Nainen, joka ikuisti hetkiä

Pirkko Soinisen Signe on viipyilevän kaunis elämäkertaromaani 1869 syntyneestä valokuvaajasta Signe Branderista, joka tallensi rakastettuihin valokuviinsa Helsingin ja sen asukkaat.

On sodan vuosi 1942. Nälän ja sairauden heikentämä valokuvaaja Signe Brander makaa sängyssä sipoolaisessa sairaalassa, jonne hänet on siirretty turvaan Helsingin pommituksilta. Hoitajat vaihtuvat, kuumehoureissaan Signe tunnistaa heistä vain yhden, sen viileäkätisen.

Laudoin peitetyt ikkunat luovat sairaalan sisälle camera obscuran, hämärän huoneen. Lautojen raoista siivilöityvä valo heijastaa rakeisia kuvia seinälle, ja Signe muistaa omat valokuvansa, ajan virrasta ikuistetut hetket. Helsingin rannat pyykkäreineen, katoavat puutalokorttelit ja työmaat rakentajineen. Painavan kameran, muhkuraiset kadut, kiristävän korsetin ja väsyneet jalat.

Signe Branderin valokuvat herättävät henkiin menneen ajan kaupungin yhtä elävästi kuin Pirkko Soinisen kirjan toisiinsa silmukoidut sanat herättävät henkiin naisen kameran takana, Signen.

Ilmestyi 2024.

Arvioita

Soinisen romaani jäljittää kiinnostavasti sitä, kuka Signe Brander oli ja mitä hän ajatteli valokuvauksesta.
Yki Hytönen, Kamera-lehti 3/24

Kirja on yhtä aikaa haikean kaunis ja kiinnostavaa ajankuvaa.
Sanna Puhto, Kotiliesi 5/24

Soinisen romaani kertoo valokuvaajan elämäntarinan, ei jolkottaen syntymästä kuolemaan vaan poimien muistoja sieltä täältä. […] Tajunta pulppuilee kuvia, joita Signe on joskus ottanut. Muistamalla kuvat hän muistaa hetket.
Helena Ruuska, HS, 2.2.2024

Elämäkertaromaani valokuvaaja Signe Branderista on täynnä kauniita lauseita, alusta alkaen: ”Leipä, jumalan. Sota, ihmisen.” Ne vaativat pysähtymistä. Lukeminen hidastuu luonnostaan, se tuntuu hyvältä.
Kodin Kuvalehti 6/24

Soinisen romaani on viipyilevä pysähdys viimeisiä hetkiään elävän, poikkeuksellisen naisen vierellä. Kieli on eleetöntä, mutta täynnä kunnioitusta – ja ehkä jopa jonkinlaista kiintymystä romaanin kohdetta kohtaan. Soininen osaa hommansa ja taitaa historiallisen miljöön kuvailun.
Heini Savolainen, Me Naiset 21.3.2024

Teos rakentuu kiinnostavasti vastakohtien ympärille: valokuvassa ovat läsnä hetki ja iäisyys, ihmisten elämät ovat samankaltaisia ja ainutkertaisia, valokuvassa kohtaavat menneisyys ja tulevaisuus, kuvan onnistumisen kannalta tärkeimmät elementit ovat valo ja pimeys, muotokuva kertoo totuuden ja valehtelee.
Marissa Mehr, Turun Sanomat, 20.2.2024

Nautin sekä kirjan piirtämästä henkilökuvasta että tekstin tunnelmasta. […] Kirjan lopetus on yksi hienoimpia ja vaikuttavimpia koskaan lukemiani lopetuksia.
Kirjoja ja kakkuja, 1.5.2024

Lukija samaistuu ja rivien välit kujertavat kuin kyyhkyset. Jos olet hiljaa, saat kuulla mitä ne kertovat. Koska olen sekä lyyrinen että historiallinen sielu, riemuitsen näistä paloista mennyttä maailmaa. Pirkko Soininen tarjoaa sekä historiaa että nautintoa.
Leena Lumi, 10.3.2024

Soinisen kieli on kaunista ja tiivistä, kerronta etenee ja osaa myös pysähtyä. Romaanin rakenne toimii: iäkkään Signen ja nuoremman, saman ihmisen, kokemuksista syntyy yksi elämä.
Lumiomena, 20.2.2024

Soininen kirjoittaa tyylilleen uskollisesti, runollisesti ja päähenkilöään armollisesti katsoen. Teksti on aina yhtä hurmaavaa, vähäeleistä, mutta merkityksellisiä yksityiskohtia esiinnostavaa.
Lukuloikka, 14.3.2024

Kuvaajan kokemuksen välittäminen on romaanin pääanti. Kirjailija on ilmeisen tarkasti uponnut Branderin kuviin, valikoinut, rajannut ja sisäistänyt hetken taiteen. Eläytyminen yksinäisen naisen tilintekoon pureutuu taiteen jättämään jälkeen – muu on häviävää.
Tuijata, 3.2.2024