Murretut päivät

Murretut päivät voitti Runo-Kaarina -kilpailun vuonna 2013. Raati luonnehti kokoelmaa poikkeukselliseksi sekoitukseksi uuden suomalaisen runon perinnettä ja runojen taakse kätkeytyvää fiktiota. Kokoelman rungon muodostaa runojen lomasta hahmottuva novellimainen tarina, jonka kertojana oleva nainen ja hänen naapurinaan asuva sotaveteraani käyvät läpi elämiään ja haaveitaan.

Kahden aikuisen ihmisen eri tavoin murtuneet unelmat ja rakkaudet saavat rinnalleen surrealistisia kuvia ja luonnontieteellistä konkreettisuutta.

“Menee metsään, ihmettelee, puut jyrkkiä kuin sanat, punaisia vadelmat. Vihreää pitsiä, ruskeita hattuja, muistaa kuolleet naiset, lauteilla, valveilla, vuoteilla, kiikkustuoleilla, mustelmilla, ruusu hiuksissa. Kuuleeko kukaan, kuolleet huutaa? Laita tulitikku ikkunan väliin, älä nouse vieraiden kyytiin, tiskaa ensin lasit. Menee metsään, ihmettelee, puut jyrkkiä kuin rakkaus, punaisia vadelmat. Kuinka helposti ne villiintyvät.”

Ilmestyi 2013.

Arvioita

“Kokoelman vahva omaperäinen proosapitoisuus, dialogisuus ja pinnanalainen tarinakehikko pyydystävät tekstin sisältöihin ehkä eniten lukijan aina kaipaamaa tuoreutta, uutuutta. Tiedekieleen perustuvat alaviitteet lohkovat muutamiin runoihin toimivaa kerroksellisuutta.”
Marko Laihinen, 16.6.2014

“Yhdistävänä lankana teoksessa on särkymisen ja eheytymisen teema, rakkaus, muistot – ja syyllisyys, jota ihmiset turhaankin kantavat. Luonnontieteellinen sanasto liittää runot konkreettiseen todellisuuteen, surrealistiset kuvat vievät muihin maailmoihin.”
Kanerva Frantti, Karjala, 7.11.2013

“Pirkko Soininen käyttää kieltä niin kauniisti, että runojen äärelle on jäätävä viipymään. Kielikuvat ovat ihastuttavia, ne herättävät ajatuksia ja tunnelmia, jotka lämmittävät jossain sisälläni.”
Kirjakaapin kummitus, 2.4.2014

“Runon ja asiaviitteen vuoropuhelu luo herkullisen kaaoksen. Tekstit joutuvat keskenään painiin jossa asiateksti koettaa saada niskalenkkiä runosta, muttei lopulta kuitenkaan onnistu. Runo karkaa otteesta ja käyttää omalla tavallaan hyväkseen viitteidenkin merkitykset.”
Erjan lukupäiväkirja, 27.10.2013

“Tässä vahva, uusi omaääninen runoilija. Yksikään teoksen runo ei jättänyt kylmäksi. Ei jättänyt paitsi. Runoilijoita kuten prosaisistejakin verrataan toisiinsa: luonnollisesti heissä kuullaan koettuja sekä luettuja eilisiä. Minulle tulivat mieleeni Aila Meriluoto, Mirkka Rekola, Sirkka Selja, myös aavistus Ahmatovaa ja Szymborskaa.”
Leena Lumi, 16.7.2014

“Soininen ei väännä kieltään ylettömän mutkalle tai haahuile menemään. Teksti on hallittua, sanat punnittuja. Soinisen runot ovat jäävuoren huippuja, jotka paljastavat vähän, mutta kertovat paljon.”
Aleksandr Manzos, Lumooja, 10.10.2013

“Teoksessa on paljon tummia ja synkkiä sävyjä, mutta niiden vastapainona myös valoa ja kauneutta, joka yksinkertaisesti lumoaa. …. Soinisen kieli on kaunista ja kekseliästä: teoksessa podetaan turkoosintuoksuista ikävää, tai terävää kipua joka leikataan tylpäksi. Sanat voivat olla kuunkummia, viisari viipaloi aikaa. Kipu ja kaipaus ovat niin läsnä, että niitä voi melkein koskettaa.”
Sara, P.S. Rakastan kirjoja, 22.2.2014

“Soininen käyttää nykyrunouden keinoja tyylitajuisesti. Muodollinen ja ilmaisullinen kokeilu on mahdollistamassa kirjan kokonaismerkityksen rakentumista. Runoilijaa ei pääse syyttämään siitä, että hän kokeilisi vain kokeilemisen ilosta tai sivistyneisyyttään osoittaakseen.”
Jaakko Mikkola, Turun Sanomat, 7.12.2013